VV - Uutiset
Uutiset 1998


Toiminta
Sudenpennut
Vartiolaiset
Vartiolaiset
Lippukuntamme historia
Väiski


Takaisin etusivulle
Tältä sivulta löydät pikku sepustukset kaikista vuoden 1998 tapahtumistamme. Nyt siis voit lukea niistä vuonna 1998 toteutuneisra suurista suunnitelmistamme Lisää suuria suunnitelmia löytyy toiminta sivulta, jossa kerrotaan tulevista tapahtumista.

Vartiolaisten leiri
27.-29.11.1998 30-päinen vv joukko retkeili viikonlopun ajan Tammen tilan maisemissa. Perjantaina leiriydyttiin, ja käytiin väijyä. Lauantaina ohjelmassa oli lähes kokopäivän mittainen haikki, minkä aikana mm. Valmistettiin A-pukki, harjoiteltiin ensiapu taitoja ja tietenkin valmistettiin maittava ateria. Loppuilta palauduttiin päivän rasituksista, saunottiin ja paistettiin makkaraa. Illan päätteeksi oli vielä perinteinen iltanuotio. Sunnuntaina purettiin talviteltat yön jäljiltä, touhuttiin jotain pientä ja lähdettiin kotia kohti.

Sudenpentuleiri
16-18.10.1998 14 sudaria retkeili tammessa. Hyvien syyssäiden ansiosta niin sudenpennut kuin johtajatkin viihtyivät hyvin. Tosin unihiekkaa ei tahtonut riittää aivan kaikille, mikä oli havaittavissa etenkin sunnuntaina. Leirin järjestelytoimikunta kiittää kaikkia retken suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneita Väiskejä. Leirillä vieraili perjantaina myös lippukunnan muita johtajia johtajahuollon merkeissä.

PT-kisat
5.-6.9.1998 Väinän Vartijat osallistui Eurassa järjestettyihin partiotaidon Satakunnan piirinmestaruus kilpailuun Luistarin Leiskaukseen Suojasauma vartiolla, johon kuuluvat: Antti Hannukainen, Jussi Ranta, Jani Viita ja Lasse Järvinen. Menestys kyllä jäi vähän vaisuksi viidennen sijan myötä. No hauskaa oli, ja sehän on se pääasia.

Spinnu -98
26.-28.6.1998 Perjantaina 26.6 alkoi Spinnu -98 purjehdusleiri, jossa lippukuntamme johtajat ja vuoden -84 jälkeen syntyneet vartiolaiset olivat Kulhaisten kämpällä Rauman Partiotyttöjen vieraana viikonlopun ajan. Siitä kiitos heille. Perjantaina tutustuimme toisiimme, sekä opiskelimme veneen osia, ja myös seilauksen alkeita. Lauantaina olikin aika nostaa purjeet ja siirtyä käytännön harjoituksiin. Purjehdimme Myy veneillä ja ärppäreiden upealla koulutusaluksella Lady Olavella. Kaikki selvisivät kuivana, ja hubaa oli. Sunnuntaina teimme vielä tuulikellot, ja lähdimme kotio.

Kesäleiri
4.-8.6.1998 40-vuotis juhlaleirimme Hauenhammas II alkoi torstaina 4.6 Norpan johtamana. Leirin aikana tehtiin kaikenlaista vänkää, kuten käytiin vesihaikilla, melottiin, rakennettiin puumajaa, , paistettiin tikkupullaa ja makkaraa, tehtiin leirimerkki, opeteltiin tekohengitystä, sekä tietenkin syötiin Anssin valmistamia suussasulavia sapuskoita. Touhun täyteisen pidennetyn viikonlopun jälkeen maanantaina 8.6 olikin jo aika purkaa leiri, ja suunnata kokka kotia kohti.

II ja III luokan harjoitusriihitys ja riihitys
22.-24.5.1998 Iloinen joukko johtajinaan Wilkk', Antti ja Ellu aloittivat harjoitus riihityksen perjantai iltana, ja se jatkui aina lauantai kello 15 saakka. Siitä alkoi tunnetusti vv:n kovatasoinen riihitys, josta seuraavat henkilöt selvisivät kunnialla.
II luokka:
  • Esa Mäkipää
  • Eero Koskio
  • Ilari Valtonen
  • Ville-Matti Honkanen
  • Lauri Nordling
  • Janne Mäkelä
III luokka:
  • Jarkko Suominen
  • Olli Rantala
  • Valtteri Kuusinen
  • Miika Liljeroos
  • Jesse Harell
  • Juha-Pekka Lempäinen
  • Ville Väliviita
Sunnuntaina sitten palattiin kotiin väsyneinä, mutta iloisina.

< Vuosi 1999    



Toiminta
Sudenpennut
Vartiolaiset
Johtajat
Lippukuntamme historia
Väiski


Takaisin alkuun

Takaisin etusivulle


© 1998-1999 kaikki oikeudet pidetään
Lasse Järvinen Päivitetty viimeksi 23.7.1999